lauantai 20. helmikuuta 2010

Aforismien keräilystä

Kerroin aiemmin taustaa tuosta Hetken mietelauseesta. Nyt päätin saattaa kaikki keräämäni tuhat mietelausetta numeroituina ja vaihtelevalla aikataululla muidenkin tietoisuuteen.

Aloitin aforismien keräilyn 1980-luvun loppupuolella sisareni saamasta Mary Kay -aiheisesta korttipakasta. Korteissa oli herttaisia kuvia ja niihin sopivia mietelauseita, joista osan sitten poimin ensimmäiseen kirjaan. Siitä se keräilyinnostus lähti.

Minusta on hauskaa katsoa senaikaista käsialaani ja sitä, minkälaisia mietelauseita on tullut valittua. Tyyli - ja käsiala - muuttuu täysikäisyyteen mennessä. Huvittavaa on se, että olin liimailllut kaikenlaisia ravintolakuitteja (no, myös konsertti- ja teatterilippuja) vanhemman, eli punamustan kirjan sisäkansiin, kun ravintolaikään olin tullut. Sieltä löytyy kuitteja mm. KY Exitistä ja Alibista, joissa siihen aikaan käytiin. Todellakin kauan sitten menneiden talvien lumia... 

 
Ja kun tuhat aforismia oli kasassa, keräily loppui kumma kyllä siihen. Toisessa muistikirjassani olisi ollut vielä paljon tilaa, mutta ehkäpä elämä tuli väliin, tai jotain muuta yhtä kliseistä. : D

Ei kommentteja: