Lastenhuoneiden uusi ilme

Lokakuussa mainitsin, että olimme laittamassa tyttöjen huoneita uusiksi siten, että molemmat saivat omat huoneet yhteisten makuu- ja leikkihuoneen tilalle. Lapset saivat valita huoneidensa värin. Sneak peek oli tällainen:

Meillä ei ole koti kuten sisustuslehdissä. Ihan nättiä ja mukavaa meillä on; viihdymme kodissamme hyvin, mutta aina näkyvillä lojuu jotakin tavaraa, jolla ei ole paikkaa. Joissain huoneissa sitä tavaraa on enemmänkin, kuten työ-/vierashuoneessamme. Usein tuskastun tavaramäärään, mutten silti näytä jaksavan käydä sitä läpi ja hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä.

Minusta on mukavaa, että lapset saavat itse päättää, mitä huoneessa pitävät esillä, vaikka itse valitsisin jotakin toisin, tai ainakin karsisin. Välillä unelmoin harmonisesta ja tyylikkäästä lookista lastenhuoneissa, mutta sitten tuumailen taas, että lapsethan siellä viettävät eniten aikaa ja heillä pitää olla sananvaltaa omalla alueellaan myös sisustuksessa. Joulukuusessakin minulle on tärkeämpää laittaa ne jokavuotiset, tutut koristeet mukaan lukien ihanat lasten tekemät, kuin pukea kuusi joka vuosi eri väriteeman mukaan aikuisen silmää miellyttäen.

Näpsin (huonohkoja) kuvia eräänä päivänä tässä syksyn aikana huoneista. Minä en ymmärrä valon käytöstä kuvissa mitään, joten kuvatkin tuli otettua pilvisenä päivänä pohjoisen puolen huoneissa. Onneksi kuvankäsittelyllä voi hiukan yrittää parantaa kuvia... Ei minusta tosin valokuvaajaa tule. :)

Isosiskon huoneeseen tuli hiukan eteerinen, romanttinenkin tunnelma; selkeästi jo isomman tytön tyyliä. Kattokruunu, harsokatos (joku kutsuisi sitä moskiittoverkoksi) ja jokunen tyynynpäällinen ovat uusia; muuten pärjättiin olemassa olevilla elementeillä. Työpöydät ja laatikostot (eivät näy kuvissa) uusimme molemmille, sillä vuosi sitten hankittu yksi pitkä työpöytä ei oikein toimi enää kahta huonetta asuessa.

Isosiskon taivaansininen huone.

Yksityiskohtia Isosiskon huoneesta. Nahalla päällystetyt kävyt tyttö on askarrellut kauan aikaa sitten itse.

Pian kuusivuotias Pikkusisko sai huoneeseensa vaaleanvihreän tunnelman vaaleanpunaisilla ja punaisilla ripauksilla. Hänellä on vielä selkeästi pikkutytön huone, kun sisarensa huoneessa tavoiteltiin jo hiukan isomman tytön tyyliä.

Pikkusiskon vaaleanvihreä huone.

Yksityiskohtia Pikkusiskon huoneesta. Sänky lähes peittyy pehmoihin ja moniin täysin erityylisiin koristetyynyihin. Uutta työpöydän (ei kuvissa) lisäksi on yöpöytä sekä Ikean Expedit-hylly käännettynä pystyasentoon.

Olemme tyytyväisiä lopputulokseen molemmissa huoneissa. Isosisko tarvitsee vielä kapean yöpöydän ja pitkän peilin, ja molempien vaatekaappeihin pitää hankkia uudet ovet, mutta sen jälkeen riittää sisustuaminen hetkeksi.

Tässä vielä hiukan taianomainen kuva lasten joulukuusesta, jonka he aivan itse koristelivat laitettuani valot paikoilleen. Tämä kuusi onkin tärkeämpi kuin luulisi. Se edustaa minulle joulumuistoja elokuussa edesmenneen mummoni kotoa. Tuo pikkukuusi oli aina hänellä koristeltuna rokokoo-tyylisen pöydän päällä, kun kävimme joululomalla aikaan häntä tervehtimässä. Minä sain kuusen ja kaikki koristeet mukaani. Vanhimmat koristeet, pienet, kuluneet, kilkattavat joulukellot, ripustin isoon kuuseemme, yläoksille. Niitä varjelen pieniltä käsiltä ja putoamisilta, sillä ne muistan jo lapsuuteni jouluista, eikä niitä voi korvata.

Lasten oma pieni kuusi yläkerrassa.

Jouluhalko eli Buche de Noël

Minulla on aivan uusi tuttavuus jouluherkkujen saralla: jouluhalko eli Buche de Noël. Meillä oli suvun pikkujoulut itsenäisyyspäivänä nyyttikestiperiaatteella ja minä heitin keskusteluun, että pitäisikö olla halko. No, todettiin sitten, että joo, ja että minä tuon. Mitä siihen tulee?

Googlailin tovin ja reseptejä löytyi monia. Useimpiin "aitoihin" (mitä minä jouluhalkojen aitoudesta tiedän, mutta kunhan vain ajattelin, että toiset reseptit olivat aidompia kuin toiset, esimerkiksi ne, jotka Ranskasta löytyivät) tuli mukaan hiukan rommia, konjakkia tai punssia, mutta koska pikkujouluissa mukana oli myös lapsia, päätin jättää alkoholit pois. Halusin täytteeseen mieluiten luumumarmeladia, sillä se on jouluisempaa kuin vaikkapa mansikkahillo (sellaistakin oli jonkin halon täytteessä).

Kotilieden nettisivuilta löysin ohjeen, jossa alkoholi oli suluissa, eikä ilmeisesti niin oleellisessa osassa reseptissä, etteikö sitä voisi jättää pois. Ohje on hyvä, sillä ainakin minä sillä onnistuin. Hiukan lisäsin omia kommentteja mukaan. Kuorrute on omaan makuuni kyllä todella tuhdin suklainen ja makea, joten huomenna aion tehdä kuorrutteen vähemmällä suklaalla ja enemmällä appelsiinituorejuustolla. Saa nähdä, mitä siitä tulee... Koristeet tempaisin taannoin käyttämättä jääneistä, joten ne eivät millään muotoa olleet jouluisia. En vain ehtinyt koristeita miettiä ennen kuin halon tekopäivänä...

Jouluhalko eli Buche de Noël
Ainesosat
1 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria

Tortun rullaamiseen:
0,5 dl kaakaojauhetta (itse jätin tämän pois kokonaan)
0,5 dl tomusokeria

Täyte:300 g luumumarmeladia
(2 rkl punssia, rommia tai konjakkia)
2 rkl sokeria
1,5 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
 
Pinnalle:
200 g taloussuklaata (aion laittaa 100 g, jos laitan tuorejuustoa enemmän)
200 g appelsiininmakuista tuorejuustoa (aion laittaa 300 g jos laitan suklaata vähemmän)
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. (Voitele paperi kevyesti juoksevalla rasvalla.) Sekoita perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
2. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen munavaahtoon ja sekoita varovasti. Kaada pellille ja kypsennä torttupohjaa 225-asteisessa uunissa noin seitsemän minuuttia.
3. Vuoraa toinen pelti leivinpaperilla ja seulo paperille tomusokeria ja kaakaojauhetta. Kumoa kypsä torttu pellille ja anna jäähtyä.
4. Mausta luumumarmeladi punssilla ja sokerilla. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Lisää se luumusoseeseen, sekoita ja levitä täyte torttulevylle. Kierrä kääröksi.

5. Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen tuorejuusto ja voi sekä tomusokeri, kaakao ja vaniljasokeri. Lisää suklaa ja sekoita. Kuorruta kääretorttu suklaaseoksella. Tee pintaan puunkuorta muistuttavaa kuviota. Halutessasi tee sokerimassasta jouluisia marjoja ja lehtiä, asettele halolle ja sirota tomusokeria koristeeksi. Säilytä jouluhalko viileässä.

Tämän reseptin myötä toivotankin teille kaikille

Lämmintä, Rauhaisaa, Suloista, Rentouttavaa, Iloista, Riehakasta tai Juuri Sellaista Joulua kuin kukin toivoo!

Näkökulmaa vaihtaen paremmaksi äidiksi?

Onko teistä ihminen lähtökohtaisesti hyvä vai paha? Tätä olen joskus miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että minulle ihmiset ovat aina oletusarvoisesti hyviä, tarkoittavat hyvää, kunnes toisin todistetaan.

Olen kyllä tavannut toisenkin vinkkelin kannattajia. Heihin törmätessäni väistämättä olen miettinyt, mitä kokemuksia kanssaolijoista on ihmisellä, joka täysin vieraan ihmisen tavatessaan ensimmäisenä lataa kaikkeen tämän sanomiseen kielteisen viban. Varmaan taustalta löytyy ikäviä muistoja ja lapsuuden ajan traumoja, luulisin. Se on melkoisen surullista.

En tunnustaudu optimistiksi, vaikka minulle usein tapahtuu hyviä asioita ja olen pääosan ajasta onnellinen. Tiedän valittavani usein pikkuasioista, ja ponnarini tuntuu välillä olevan kireällä turhan pienten ärsytysten vuoksi. Silti uuden ihmisen tavatessani perusajatukseni on, että kuinkahan kiva tämä tyyppi on. Ainakin siihen asti, kun tyyppi avaa suunsa, heh. Silti yleensä aina yllätyn iloisesti!

Valmentajaopinnoissani olen "valaistunut" asiasta Hyvän Alkuperäisen Tarkoituksen Tutkiminen (HATTU). Kuvitellaan tilanne työyhteisössä, jossa on se yksi tyly vastarannankiiski, joka aina syöksyy suoraan (työ)asiaan, eikä viitsi edes tervehtiä ketään. Työkaverit eivät viitsi pyytää mukaan yhteiselle kahvitauolle, tai aremmat jopa hiukan pelkäävät tuota kritiikkiä latelevaa epäystävällistä kollegaa. Asiasta ei edes uskalleta konfliktin pelossa puhua kyseisen työkaverin kanssa.

Useimmat ihmiset pitävät itseään hyvinä ja toimintatapojaan tarkoituksenmukaisina. Harva tunnustautuu ilkeäksi tai sosiaalisesti surkeaksi. Otetaanpa siis HATTU päähän ja tarkastellaan tylyn kollegan motiiveja käytökseensä. Entäpä, jos kyseinen kollega pitääkin itseään tehokkaana työntekijänä, jolla ei ole aikaa tuhlattavaksi lörpöttelyyn kahvitauoilla, saati sitten käytäväkeskusteluihin. Jospa kollegan käsitys hyvästä työntekijästä tarkoittaa täydellistä keskittymistä työhön. Ehkä hän jo tullessaan aamulla töihin on uppoutunut mielessään päivän työlistaan, eikä siksi huomaa tervehtiä työkavereitaan. Jospa hän kantaa huolta työnantajan toiminnasta myös oman vastuualueensa ulkopuolella, ja tuo sen ilmi punniten tarkasti uusien ehdotusten kaikkia puolia, myös niiden heikkouksia. Kun muut listaavat ne hyvät puolet, hän tuo esille ne kohdat, joissa voi mennä pieleen. Tärkeätä arviointia ennen lopullisia päätöksiä, vai mitä?

Tuntuuko, että tuota ikävää käytöstä voisi olla yhtään helpompi sietää tällaisen pohdiskelun kautta? Itse huomaan ajattelevani tuota keksittyä kollegaa jo ymmärtäväisemmin, kun keksin, mikä hyvä alkuperäinen tarkoitus hänellä voi olla, vaikka sen ilmentymä näyttääkin täysin vastakkaiselta.

Usein hyvän alkuperäisen tarkoituksen tutkiminen tuo uutta perspektiiviä omaan kykyyn tarkastella päällisin puolin hankalalta vaikuttavan ihmisen motiiveja. Se puolestaan voi auttaa suhtautumaan myönteisemmin asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Siispä minua ottaa erityisesti pannuun ne kerrat, kun en millään pysty näkemään tuota takuulla olemassa olevaa hyvää alkuperäistä tarkoitusta omien lasteni kohdalla! Tunnen oloni niin vajavaiseksi äitinä, kun näen nyt tuon tylyn, mutta olemattoman kollegan jo paremmassa valossa, mutta välillä, kun lapset ovat tehneet jotain, mikä minua suututtaa, eivät pahuuttaan lainkaan, vaan siksi, että ovat lapsia, enkä minä siinä akuutissa tilanteessa pysty ottamaan rauhallisesti vaan pauhaan kiukkuisena, kuinka niin ja näin ei pidä mennä tekemään.

Kuitenkin rauhassa tässä istuskellessani, ja ylipäänsä 90% ajasta, näen ihanien ipanoideni hyvät puolet ja tarkoitukset aivan selvästi. Ja jos tarkastelen jotain tapauksia, jotka minua ovat suututtaneet, ne ovat usein johtuneet vain lapsille tyypillisestä egosentrisyydestä, eli kyvyttömyydestä ajatella asioita muiden vinkkelistä. Se ei ole lasten heikkous, vaan heidän ominaisuutensa. He vasta opettelevat. Lapset ovat suoraviivaisia; kun he näkevät jotain, minkä haluavat, ja etenkin, jos jollain toisella sellaista jo on, he etsivät tiensä sitä kohti riippumatta siitä, onko kyseinen asia heidän tai saako siihen koskea. Samoin, jos he eivät tee pyytämääni asiaa, se johtuu usein siitä, että heillä itsellään on kirkas kuva mielessä siitä, mitä siinä tilanteessa on paljon parempi tehdä (jatkaa kivaa leikkiä lelujen korjaamisen sijaan; käpertyä makaamaan kylppärin lattialle iltatoimien sijaan, koska väsyttää). Jopa isomman lapsen "mitä väliä" -asenteen viljely kuuluu asiaan. Huoh.

Ja jotta huono äitiyteni kruunataan, ripittämiseni jälkeen tulee lapsi pyytämään anteeksi kaikkea, mitä on tehnyt väärin (ei juuri mitään, eikä etenkään mitään erityisen vakavaa - tietenkään), kokee, että koko päivä on mennyt väärin tehdessä, vaikka kyseessä oli vain viimeisin vartti; ja keksii siskon kanssa yllätyksen (tekevät yhdessä "salassa" kaikki iltatoimet ja päästävät minut huoneisiinsa vasta, kun ovat siellä yöpuvuissa sängyissä), jotta äidille tulisi parempi mieli. Nyyh.

Onneksi siinä vaiheessa olen päässyt yli harmistuksestani, eikä minulle tuota mitään vaikeutta kehua maasta taivaaseen, miten ihana yllätys oli; halia ja helliä tyttösiä; ja kertoa heille, miten ihania he ovat, ja miten paljon heitä rakastankaan, ja miten he osaavat kyllä ihan mitä vaan, kun toimivat yhteistyössä toisiaan auttaen. Pelkään, ettei se riitä alkuunkaan kompensaatioksi.

Ponnisteluni paremmaksi äidiksi kasvamisen toivossa siis jatkuvat. Tällä hetkellä luen erittäin mielenkiintoista ja ajatuksia antavaa kirjaa Näkökulman vaihtamisen taito (Antti S. Mattila), joka on oheiskirjallisuutta koulutuksessani. Siitä toivon tarttuvan toista näkökulmaa itseeni pysyvästi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka kaipailevat parempaa kykyä kolikon kääntöpuolen näkemiseen.